Virtsankarkailu aivastaessa

Virtsankarkailu aivastaessa? Kokeile tätä vinkkiä!

Virtsankarkailu aivastaessa tai yskiessä? Tilapäisestä virtsankarkailusta kärsii joidenkin tutkimusten mukaan noin neljäsosa 30–59-vuotiaista naisista ja noin viidesosa yli 65-vuotiaista kärsii päivittäisestä virtsankarkailusta. (lähde) Virtsankarkailua voi olla monenlaista kuten esimerkiksi ponnistusvirtsankarkailu (yskiessä, aivastaessa, hyppiessä, juostessa) ja pakkovirtsankarkailu (pakottava tarve käydä usein vessassa, vaikeus pidättää, ”oven kahva” -syndrooma – pissa karkaa housuun juuri kun on pääsemässä vessaan). Virtsankarkailuun voi kuitenkin saada apua ja aina on toivoa! Kannattaa myös tarvittaessa hakeutua lantionpohjaan erikoistuneelle fysioterapeutille.

Ponnistusvirtsankarkailun ensiapuna voi kuitenkin kokeilla miten lantion asento vaikuttaa kun aivastat tai yskäiset. Jos lantio kallistuu taakse aivastuksen tultua niin pissa saattaa karata helpommin. Kannattaakin kokeilla tehdä päinvastoin eli kallistaa lantiota ennemmin eteenpäin.

Ylijännittyntyt lantionpohja ja virtsankarkailu

Joskus virtsankarkailu voi johtua ylijännittyneestä lantionpohjasta. Lantionpohjan kuuluisi olla JOUSTAVA ja venyä ja palautua aina tarpeen mukaan. Lantionpohjan lihasten ei kuulu olla tiukat ja kireät. Jos lantionpohjanlihakset ovat ylijännittyneet, ne eivät pysty mukautumaan ulkoa tai sisältä tulevaan paineeseen (esim. aivastus, yskäisy, hypyt) ja silloin voi tulla ongelmia kuten esim. virtsankarkailua. Ja usein jos kärsii virtsankarkailusta yrittää supistaa ja puristaa lantionpohjanlihaksia vielä lisää, jottei näin kävisi. Se taas lisää entisestään lihasten kireyttä. Lisätään siihen vielä asiaan liittyvä häpeä, stressi ja pelko, jotka myöskin lisäävät jännitystä lantionpohjassa niin ikävä kierre on valmis.

Ylijännitys lantionpohjassa –> virtsankarkailu –> stressi –> lisää jännitystä lantionpohjaan –> lantionpohjan supistelu –> lisää jännitystä lantionpohjaan…->virtsankarkailu… jne. you got the point!

Jos jännittää lihaksia koko ajan, niin silloinhan ne myös väsyvät eivätkä jaksa tarpeen vaatiessa enää supistua. Kuvittele, että pitäisit koko ajan kättäsi koukussa ja jännittäisit hauislihastasi koko päivän, käsi varmaan väsyisi? Mutta lantionpohjanlihaksia saatetaan jännittää koko ajan, myös tiedostamatta.

Virtsankarkailu aivastaessa – miten lantion asento vaikuttaa?

Jos aivastaessa pyöristät selkää ja vedät häntää koipien väliin niin pissa voi päästä helpommin karkaamaan. Tässä asennossa lantionpohjan on vaikeampi ottaa paine vastaan, koska lantionpohjan lihakset ovat lyhentyneessä tilassa. Katso kuva alla.

Virtsankarkailu aivastaessa. Älä pyöristä selkää ja vedä ”häntää koipien väliin”.

Kokeile aivastaessa erilaista lantion asentoa

Kokeile ensi kerralla kun aivastat tai yskäiset työntää takamusta taakse ja hieman notkistaa selkää / nostaa kuviteltu häntää ylös, jolloin lantionpohjan lihakset pidentyvät. Katso kuva alla.

Virtsankarkailu aivastaessa. Työnnä takamusta taakse, notkista hieman selkää ja nosta kuviteltua häntääsi.

Jos millään ehdit ennen kuin aivastus tulee, niin hengitä ensin syvään sisään ja anna lantionpohjan laskeutua ja rentoutua. Ja kun aivastus tulee voimakkaan uloshengityksen kanssa, lantionpohja pääsee luontaisesti nousemaan ylös ja aktivoitumaan. Kokeile siis ensi kerralla kun aivastus tai yskäisy on tulossa! Kommentoi alle huomasitko eroa. Käy myös lukemassa postaus miten lantion asennolla on suuri vaikutus lantionpohjasi hyvinvointiin myös muuten kuin aivastaessa.

Voit käydä katsomassa hyvästä aivastusasennosta lyhyen videon. Ja lisää vinkkejä lantionpohjan hyvinvointiin saat tilaamalla alta ILMAISEN 3 päivän ”Tutustu Lantionpohjaasi” -minikurssin suoraan sähköpostiisi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *