Vessassa käynti on jokapäiväistä ja hyvät vessatavat tukevat lantionpohjan hyvinvointia. Kaikkihan osaavat käydä vessassa, vai osaavatko sittenkään? Noin kolmasosa naisista kärsii jonkinlaisista lantionpohjan ongelmista. Lantionpohjan toimintahäiriöitä ovat mm. virtsaamisen ja ulostamisen ongelmat, laskeumat sekä lantion alueen kivut. (lähde). Monesti virtsaamisen ja etenkin ulostamisen vaikeudet ovat häpeällisiä eikä niistä uskalleta puhua saati sitten hakea apua. Lantionpohjan hyvinvointia voi kuitenkin tukea monin eri keinoin ja apua on saatavilla. Jokapäiväiset tavat voivat joko tukea lantionpohjan hyvinvointia tai sitten lisätä oireita ja aiheuttaa esimerkiksi liikaa painetta lantionpohjaan vaikkapa vessassa ponnistellessa. Kokeile siis näitä vessavinkkejä ja huomaa hyvät vaikutukset lantionpohjassasi.
1. Kakkajakkara – koroke jalkojen alle
Tämä on NIIN tärkeä asia. Käytä ehdottomasti kakkajakkaraa eli jotain koroketta jalkojen alle, jolloin polvet nousevat korkeammalle kuin lonkat ja pääset pöntöllä kyykkäysasentoon, joka helpottaa ulostamista. Muista pitää selkä suorana ja nojaa hieman eteen tukien kyynerpäät polviin. Jos pyöristät selkää niin lantio kippaa taakse päin, häntäluu kääntyy alle ja ulostaminen vaikeutuu. Kakkajakkaraksi käy erinomaisesti lapsille tarkoitettu koroke, joka lapsiperheistä usein jo löytyy. Myös aikuiset tarvitsevat koroketta, koska kyykkäysasentoon pääseminen on vaikeaa wc-istuimella. Ehkä ne aasialaiset ”reikä-lattiassa-vessat” kuitenkin olisivat paremmat kakkausasennon kannalta 🙂 Muita vaihtoehtoja korokkeeksi voisi olla esim. vessanroskis, vessapaperirullat, joogablokit, paksut kirjat, joku laatikko tai muu mikä kotoa kätevästi löytyy.
2. Ummetuksen hoito
Ummetus ja ponnistelu vessassa eivät tee hyvää lantionpohjallesi. Yritä pitää uloste pehmeänä ja suolen toiminta säännöllisenä. Siihen auttavat mm. liikunta, kuitupitoinen ruoka, luumut tai tarvittaessa kuitulisä kuten psyllium ja tarpeeksi nestettä päivän aikana. Voit myös kokeilla ottaa magnesiumia illalla. Vältä kuitenkin liikaa kahvin juontia, koska se saattaa kuivattaa. Anna vessarauha itsellesi, älä ponnistele vaan hengitä rauhassa, ikäänkuin uloshengitä kakka ulos. Jatkuva kiire vaikuttaa myös vatsan toimintaan ja vessakäyntiä saattaa kiireeseen vedoten joko lykätä tai sitten vessassa yritetään käydä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti ponnistellen äkkiä, jotta voisi sitten taas jatkaa kiirettä muualla. Kun kakkahätä kolkuttaa on silloin syytä mennä vessaan mahdollisimman nopeasti. Peräsuolta ei ole tarkoitettu varastoksi toisin kun taas virtsarakkoa, jonka on tarkoitus ensin täyttyä kokonaan ja sitten se vasta tyhjennetään. Katso myös kohdat 4 ja 5, joissa kehotetaan lopettamaan varmuuden vuoksi pissalla käynti ja Power Pee -tehopissaaminen eli pissan ponnistaminen nopeasti.
Huolehdi myös hyvästä hygieniasta ulostamisen jälkeen. Pelkkä pyyhkiminen ei riitä vaan suihkuttele lämpimällä vedellä bidee-suihkulla – tekee hyvää myös jos sinulla on peräpukamia. Ummetukseen, peräpukamiin ja ylijännittyneeseen lantionpohjaan voivat auttaa myös lämpimät kylvyt ja myös tuo aiemmin mainittu lämpimällä vedellä suihkuttelu. Kokeile mikä toimii sinulle parhaiten.
3. Välilihan tukeminen
Jos olet juuri synnyttänyt tai sinulla on laskeuma esim. rektoseele (peräsuolen laskeuma), voit hyötyä välilihan (emättimen aukon ja peräaukon välissä) tukemisesta. Kokeile ottaa hieman vessapaperia ja paina sitä kädelläsi kevyesti välilihaan tukeaksesi lantionpohjaasi ja välilihan aluetta ulostaessasi. Muista myös ehdottomasti käyttää kakkajakkaraa tai muuta koroketta ja uloshengittää kakka ulos ilman ponnistelua. Myös ummetuksen hoito on tärkeää, jotta uloste pysyy pehmeänä. Jos sinulla on laskeuma, voit käydä lukemassa lisää aiheesta ja vinkkejä laskeuman hoitoon tästä.
4. Lopeta ”Varmuuden vuoksi” -pissalla käynti
Käytkö aina varmuuden vuoksi pissalla, vaikka ei ole pissahätä? Tällöin saatat opettaa rakkosi tyhjentymään ennen kuin rakko on täynnä. Jos rakko ei ole täynnä ja menet pissalle saatat myös ponnistella enemmän virtsaa ulos, joka taas tuo painetta lantionpohjaan. Virtsarakon kuuluisi täyttyä ensin kokonaan ja sitten se tyhjennetään. Pissalla käydessä tulisi rentouttaa lantionpohjan lihakset ja antaa virtsarakon tyhjentyä ilman aktiivista ”puristamista” – just let it flow 🙂 Joskus myös ylijännittynyt lantionpohja saattaa aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta tai toisin päin.
5. Lopeta ”Power Pee – tehopissaaminen” eli pissan ponnistaminen
Edelliseen kohtaan liittyy myös tämä ”tehopissaaminen” eli äkkiä yritetään saada pissattua ja silloin ponnistetaan virtsaa ulos. Se taas tuo painetta lantionpohjaan ja rakon tulisi saada tyhjentyä rauhassa. Rentoudu rauhassa ilman kiirettä, rentouta lantionpohjan lihakset ja anna pissan valua ulos. Rakko osaa tyhjentyä ihan itse ilman, että täytyy puristaa ja ponnistaa. Joskus voi kuitenkin olla, että rakko ei tyhjene kokonaan esimerkiksi johtuen ylijännittyneestä lantionpohjasta tai virtsarakon laskeumasta. Silloin voit kokeilla tyhjentää rakon mielummin nojaamalla eteen ilman ponnistamista. Kokeile myös nojata hieman oikealle ja vasemmalle. Voit myös nousta hetkeksi ylös ja istua sitten takaisin ja kokeilla rentouttaa lantionpohjaa uudelleen. Kurkkaa myös muut vinkit lantionpohjan rentouttamiseen.
6. Pissaa ainakin 20 sekuntia
Pissaamisen tulisi kestää vähintään noin 20 sekuntia. Jos pissa on selkeästi lyhyempi niin silloin rakko ei ole täynnä. Toki olemme kaikki erilaisia, mutta jos pissaa tulee tosi vähän niin silloin rakko ei ole täynnä. Rakko saattaa ”yliaktivoutua” kun sitä koko ajan tyhjennetään ponnistelemalla, jolloin voi tuntua, että on koko ajan pissahätä. Tästä tavasta voi koittaa opetella pikkuhiljaa pois pidentämällä pissallakäyntien väliä vähän kerrallaan. Voit myös kokeilla rentouttaa lantionpohjaa kun tunnet pissahädän, mutta tiedät ettei rakko ole vielä täynnä. Tuntuu ehkä hassulta, mutta kokeile ja saatat yllättyä, että pissahädän tuntu voi mennä ohi.
Oliko joku näistä vessavinkeistä sinulle jo tuttua vai opitko kenties jotain uutta? Otatko jonkun käytäntöön jo tänään? Toivottavasti sait näistä itsellesi apua ja jos haluat oppia lisää niin tilaa ilmainen webinaari 3 parempaa tapaa lantionpohjallesi: